13.5.2012 Pientä päivitystä

Lisätty: 13.5.2012 15:56 | | Kommentoi »

Viikon aikana ei olla treenattu koirien kanssa yhtään eli ihan kotikoiran virkaa ovat saaneet nyt suorittaa. Sama meno jatkunee aika pitkälle seuraavallakin viikolla (eli pöpö iski viime lauantain puolimaratonin/Viiman kokeen jälkeen ja nyt sitten levätään ja annetaan antibioottikuurin vaikuttaa).

Reilu parisen viikkoa sitten madotettin (Canex-oraalipasta) koirat. Maanantaina 7.5.2012 pojat kävivät rokotuksissa (parainfluessarokote Nobivac Pi Vet ja rabiesrokote Nobivac Rabies Vet), ja torstaina 10.5. pojat saivat Exspot-annoksensa. Löytyi niin monta punkkia pojista, niin oli jo vähän pakko…

Tässä vielä yksi kuva eiliseltä. Myry meni nukkumaan Viiman patjalle, ja matki myös Viiman kuopimisoperaatioita (tämä on sellainen juttu, mitä Myry ei luontaisesti tee) erittäin pitkään ennen kuin asettui nukkumaan aika ahtaaseen asentoon.

 

Tagit: , ,
Aiheet: Yleinen | Kommentoi »

5.5.2012 Taitoja tarkistuttamassa

Lisätty: 6.5.2012 13:58 | | Kommentoi »

Käytiin Tuusulassa tekemässä hukkareissu Viiman kanssa taidontarkistuksen merkeissä. Kokeen järjesti UPK, testaajana virallisesti oli John Wedde, mutta mukana oli myös testaajaharjoittelijoita, joista Santeri Saarikko toimi meille ns. testaajana.

Luoksepäästävyysosio oli pitkä kaikkine puheineen ja odotteluineen. Alkuun Viima malttoi olla ihan hissukseen, mutta kypsyi sitten ja haukahteli helposti. Siitä tuli varoitus, että koiran pitäisi olla hiljaa. Hyvä alku siis.

Oltiin porukan viimeisenä. Alueelle mentäessä tehtiin seuraamisosio (meni ok) ja sitten paikallaolo. Viima oli hiljaa ja rauhallisena, kerran nousi istumaan, mutta meni maahan uudesta vihjeestä. Sitten mentiin alueen laidalle. Tässä vaiheessa tuli muutama haukahdus, mistä edelleen huomautettiin. Tuli vähän kiire lähteä, ettei nyt tässä vaiheessa hylättäisi, ja muutin etsintäsuunnitelmaa, koska tuuliolosuhteet olivatkin siinä kohdin vähän erilaiset. Ei ehkä olisi pitänyt muuttaa, tai olisi pitänyt tehdä toisenlainen suunnitelma.

Kierrettiin alue ympäri eikä löydetty mitään (todella tyhmää ajantuhlausta). Sitten lähdettiin halkaisemaan aluetta. Nostettiin matkalla kaksi. Hyvät ilmaisut, ja koira hyvin haltuun piiloilla. Mentiin sitten vielä uusi alueen poikitus pitkää sivua myöten takaisin lähtöpisteeseen, sitten taas toista laitaa poikitusta. Sitten loppui aika. Tai sitä oli pari minuuttia jäljellä, mutta sanottiin, että mentiin piilosta ohi ja lähdettiin jo poispäin, siksi keskeytys.

Viima oli mennyt piilon (kaatunut puunrunko, henkilö istui päällä) alta. Ekalla kierroksella Viima oli ollut siinä lähellä, mutta ei tarkentanut (tätä se hieman taisi merkatakin). Nyt tokalla kerralla ei myöskään ollut saanut tarkkaa hajua. Jälkiviisaana voisi sanoa, että miksen tukenut koiraani. Ehkä vain luotin liikaa(?) koiraani, koska se osaa itse pähkäillä ja sillä on kuitenkin parempi nenä kuin minulla. Saatiin kuitenkin mennä ilmaisemaan, ja tälläkin kerralla Viima meni siitä piilon alta, mutta ei saanut hajua. Vähän matkan päästä kuitenkin bongasi hajun, ja palasi hyvin takaisin ilmaisemaan.

Että sellaista. Kokeen aikana oli myös hallittavuusosiot, luoksetulo ja pysäytys. Molemmat toimivat, mutta vasta toisella vihjeellä. Muutenkin Viima paikoin pyrki alueen ulkopuolelle, välillä liikkui ihan kivasti ja irtosi, sitten pysyi kohtuu lähistöllä eikä oikein irronnut.

Nyt on pohdinnassa, miten edetään. Jätetäänkö hommat sikseen (mm. pitäisi saada tuo hiljaa oleminen kuntoon) vai yritetäänkö syksyllä uudestaan. Lähistöllä olevia kokeita ei tosin ole tarjolla, joten mennee joka tapauksessa vanhaksi tuo edellinen suoritus. Ehkä olisi hyvä aika päästää koira jo eläkkeelle?

Tagit: ,
Aiheet: Koe | Kommentoi »

4.5.2012 Kauden vika hallivuoro

Lisätty: 5.5.2012 15:49 | | Kommentoi »

Jatkettiin taas hyppytekniikkateemalla (koska se on kivaa, ja näyttää vaikuttavan Viimaankin positiivisesti), päälle vähän valssia diagonaalilla.

Myryn treenit

1. Set point, slice variation, L -> R

  • Etäisyydet 5 jalkaa, ekan ja vikan hypyn korkeus 20 cm (apuhyppyjä) ja keskimmäisen korkeus vaihtelee
  • Korkeudet 35-40-45-50-35 cm
  • OK.

2. Set point, slice variation, R -> L

  • Kuten edellä, mutta toiseen suuntaan.
  • OK.
  • Molemmissa seteissä keskimmäiset hypyt näyttivät ihan ok:lta, vikat välit menivät vähän huolimattomammin (epätasaisempi ponnistus).

3. Straight-line equal-distance with height

  • Välit 6 jalkaa, #2 ja #4 hypyt 35 cm, #1, #3 ja #5 20 cm, esteet vinoittain.
  • Viisi toistoa erilaisin ohjaajahäiriöin: sivuttaisetäisyyttä, puolivälistä kävely, puolivälistä juoksu ja yhtäaikainen juoksu (ja heitetty lelu).
  • Hypyt näyttivät mielestäni hyviltä, ainoastaan toinen toisto oli epätasaisempi, mutta muissa koiran hyppyasento jne näytti hyvältä.

4. Valssi diagonaalilla

  • Neljä hyppyestettä, valssi diagonaalilla olisi ennen vikaa hyppyä.
  • Huomioitava se, että kun koira ponnistaa tokalle esteelle -> ohjaaja kiihdyttää diagonaalilla kohti neljättä estettä. Kun koira lähestyy kolmatta estettä -> ohjaajalla jarrutus + sijoitusvihje neljännen esteen kauimmaisen siivekkeen kohdalle. Kun koira lukitsee (ponnistaa) kolmannen esteen -> valssi.
  • Toistoja 6x, vuorotellen olkapäälläveto / valssi.
  • Valssin ajoitukset mielestäni ok. Kiihdytys diagonaalilinjalla lähti koiran ponnistaessa tokalle esteelle, ehdin jarruttamaan ja sijoittumaan juuri ja juuri, ja valssi lähti koiran ponnistaessa kolmannelle.

Viiman treenit

1. Set point

  • Apuhyppyn (15 cm) ja hypyn välinen etäisyys 4 jalkaa.
  • Hypyn korkeudet 35-40-40-45-35 cm.
  • Omaan silmään nuo hypyt eivät vielä näytä kovin hyväasentoisilta, vähän jotain parannusta on varmasti tullut, mutta vieläkin tuonne riman ja koiran väliin jää ehkä vähän turhan paljon ilmaa.

2. Straight-line equal-distance

  • Välit 6 jalkaa, hyppyjen korkeus 20 cm, esteet vinoittain.
  • Toistot 4x.
  • Nämä näyttivät jo aika hyviltä. Ponnistukset ja rytmi oli ok, samoin vauhti hyvä.

3. Valssi diagonaalilla

  • Neljä hyppyestettä, valssi diagonaalilla olisi ennen vikaa hyppyä.
  • Toistoja 5x, tehtiin vuorotellen olkapääveto / valssi.
  • Pari ekaa valssitoistoa meni ihan kivasti, vika oli vähän sähellystä, sen olisi voinut jättää tekemättä, kun olin suunnitellut kuitenkin vain sen neljä toistoa.

Tagit: , ,
Aiheet: Agility | Kommentoi »

2.5.2012 Pientä rataa

Lisätty: 2.5.2012 23:40 | | Kommentoi »

Tänään oli meidän viimeinen treenikerta Agilityohjaus 2 -kurssilla. Sen kunniaksi tehtiin sitten 15 esteen rataa (viikonloppuna muut ryhmät käyvät saman radan).

Aloitin Myryn kanssa, mutta jostain syystä Myry oli tosi nihkeä ja jumitti neljännelle esteelle. Viiman kanssa tein kaksi toistoa, joista molemmat menivät yllättävän vauhdikkaasti. Ekalla toistolla kokeilin takaaleikkausta 6. ja 7. esteen välissä, mutta se leikkaus ei kyllä diagonaalilla tapahtunut ja vauhti pysähtyi. Toisella toistolla tein valssin, ja oli sujuvampi. Video tästä.

Myryn kanssa otettiin vielä yksi satsi, jolloin lopulta sain koiraan vähän tsemppiä päälle. Video tästä.

Myry

Viima

Toki aina on parannettavaa. Esim. valssi diagonaalilla lähtee vähän väärästä paikasta, sijoittuminen pitäisi olla lähellä estettä. Serpentiinissä vastaavasti lähden taas hieman peruuttamaan. Pientä viilausta, ja näitä on hyvä harjoitella sitten pätkittäin.

Tagit:
Aiheet: Agility | Kommentoi »

30.4.2012 Myry 9 vuotta!

Lisätty: 30.4.2012 18:28 | | Kommentoi »

Tänään on Myryn sekä muiden Liehkun C-pentujen syntymäpäivä. Vuosia on kertynyt plakkariin nyt jo 9 vuotta. Uskomatonta… :D

Aiheet: Yleinen | Kommentoi »

29.4.2012 Lisää treeniä

Lisätty: 30.4.2012 18:20 | | Kommentoi »

Palattiin sunnuntaina samoihin maisemiin kuin missä eilisillan hälytreenit oli pidetty. Myrylle olin kaavaillut vähän etsimistä, kun taas Viimalle oli tarkoitus saada hauska, nopea ja motivoiva treeni.

Myryn alue rajoittui ojaan kolmelta reunalta ja sitten korkeuskäyrään yhdeltä. Lähdetiin matkaan korkeuskäyrän suuntaisesti, ja tarkoituksena oli, että Myry saisi napattua kaikki tyypit sitä reittiä mennessä. Melkeinhän se onnistuikin.

Ensimmäiselle Myry irtosi heti ja nopeasti. Oli hieman syönyt hirven jätöksiä maalihenkilön vieressä ennen kuin tajusi hoitaa homman loppuun asti. Ja oli pusutellut. Ilmaisu kuitenkin hyvä.

Siitä sitten saatiin jatkaa tovi. Myry ei nyt enää kovin irronnut, ja itse tulikin jo kaukaa huomattua seuraava maalihenkilö eli kivellä istuva tyyppi. Myry kuitenkin irtosi sitten lähempänä, ja työsti hajun hyvin loppuun asti. Ilmaisu ok.

Kolmannelle Myry myös irtosi lähempänä, ja mentiin sitten perässä. Maasto oli vähän muuttunut, sillä oltiin ojan läheisyydessä. Myrykin nähtiin, sillä se oli juuri juomassa vettä ja sattui katsahtamaan meihin ennen kuin hokasi, että sillä oli taas tehtävä kesken. Myry juoksi takaisin maalihenkilön luokse ja tuli sitten rullan kanssa (oli siis käynyt jo mm:llä, mutta tiputtanut rullan juodakseen vettä).

Neljättä etsittiin sitten ojaa seuraten. Myry alkoi olla jo aika väsynyt. Itse asiassa Myry osoitti väsymisen merkkejä jo toisen maalihenkilön kohdalla eli tällä kerralla lämmin sää, turkki ja huono kunto vaikuttivat jo näin nopeasti.

Ojan vieressä kuusikon läheisyydessä Myry merkkasi kovasti, mutta ei sitten vienyt hommaa loppuun asti. Olimme menneet maalihenkilön ohitse hieman, ja Myry sitten ilmaisi meidän porukkaa. Palattiin hieman takaisin, Myry meni työskentelemään alueen ulkopuolelle, tuli takaisin ja jatkoi hommia. Tässä vaiheessa itse jo huomasinkin maalihenkilön pressuun kääriytyineenä ojan vierestä kuusikon keskeltä. Lopulta Myry sitten sai tarkennettua hajun, kävi pressun luona piippaamassa ja toi rullan.

Myry oli aiemmin mennyt siitä läheltä, ja ollut lähellä pressun toisella puolella, mutta ei sitten jostain syystä ollut pystynyt tekemään hommaa loppuun. Ehkä koiraa sekoitti myös mukana kulkeneiden hajut, koska ilmaisi porukan ihan siinä kyseisen kuusikon lähellä. Tai sitten en vain itse osannut tulkita koiraa.

Neljä tyyppiä löytyi alueelta lähes 40 minuutin työskentelyn jälkeen. Olihan se vähän rankkaa koiralle, mutta joskus pitää tämmöisiä väsyttäviäkin treenejä tehdä. Ilmaisut kuitenkin säilyivät koossa (mitä nyt rullan tuonti oli hitain osa ketjussa, näytölle mentiin vauhdille).

Viimalle oli sitten samalla alueella (tai pelkästään puolet tuosta, rajana kivet) kolme tyyppiä piiloutunut. Alkuun otin vähän paikallaoloa ennen kuin lähdettiin etsimään. Ensimmäisen löytymiseen meni pieni tovi, kun ei ollutkaan ihan siinä alussa. Viima aloitti ilmaisun, mutta kun tulin paikalle, niin koira ei ollutkaan missään tietyssä kohdassa haukkumassa vaan edelleen tarkensi. Hmm. No, tarkennus tapahtui kyllä sitten nopeasti, ja haukku jatkui. Kivien kätköistä löytyi pressuun kääriytynyt (naamat näkyvissä) makaava henkilö.

Jatkettiin siitä sitten, ja nopeasti Viima nappasi hajun ja eteni oppikirjamaisesti kaatuneen puun oksien alla seisovan maalihenkilön luokse haukkumaan. Ilmaisu alkoi tällä kerralla vasta henkilön  luona.

Kolmas löytyi sitten myös nopeasti siitä jostain lähistöltä. Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään muistikuvaa, millainen se piilo oli :D

Saatiin siis Viimalle hyvä ja vauhdikas treeni. Vire oli ok (ei liian intopinkeä). Vähän kyllä tietty mietin tuota ensimmäistä piiloa, kun Viima ilmaisi kovasti, vaikkei ollut saanut tarkennettua loppuun asti. Pitää miettiä jatkossa sopivia tarkentamistreenejä Viimalle.

Tagit:
Aiheet: Etsintäharjoitukset, Etsintätreenailu | Kommentoi »

28.4.2012 Hälytreenit

Lisätty: 30.4.2012 18:15 | | Kommentoi »

Lauantai-iltana pidettiin UPK:n hälytreenit Vihdissä Kytäjän maastoissa. Tällä kerralla treenin järjestäjät olivat keksineet vähän toisenlaisen treenin, sillä kaikki hakuilevien koirien ohjaajat pääsivät myös suunnistamaan toiselle koirakolle. Lisäksi jokaiselle alueelle oli kadonnut yksi henkilö, joka myös tarvitsi ensiapua.

Olipa mukavaa päästä kerrankin kartturoimaan. Tällä kertaa olin jälkikoiran perässä, ja ihan hyvinhän sitä kartalla tuli pysyttyä. Kadonnutkin löytyi, ja ensiapua päästiin antamaan henkilölle, jolla oli puukko sääressä ja joka oli tajunnan rajamailla. Tulihan siinä vähän säätöä sen ensiavun antamisen suhteen, mutta senpä takia näitä onkin erittäin hyvä harjoitella treeneissä todentuntuisissa tilanteissa. Toiminnoista pitää tulla niin rutiinijuttu, että ne pystyy tekemään erilaisesta ympäristöstä tai muusta häiriöstä huolimatta.

Kannattaa siis treenata erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa mm.

  • suurten verenvuotojen tyrehdyttäminen -> raajan kohotus, vuotokohdan painaminen, painesiteen tekeminen
  • tajuttomuus -> kylkiasento

Löydön jälkeen oli paluu takaisin johtopaikalle, missä saimme uuden (hervottoman kokoisen) alueen. Alueelle oli kadonnut  yksi henkilö, ja hänet piti löytää ennen pimeän tuloa (klo oli tässä vaiheessa n. 20:50). Ei siinä sitten pitkään aikailtu, vaan lähdettiin Viiman ja uuden kartturin kanssa matkaan. Alueelle oli pieni siirtymämatka, mutta se sopi hyvin lämmittelyksi.

Jälkireissulla oli tullut todettua, että tuuli vähän epämääräisesti, mutta enemmän ehkä lännestä/lounaasta. Sen pohjalta sitten tehtiin suunnitelma, että edetään tietä pitkin reippaasti risteykseen, edelleen metsätietä kosteikon reunalle, kosteikkoa pitkin rajalle ja sitten poikitetaan vielä alue.

Kartturi kulki tiellä, itse kuljin maaston puolella ja annoin Viiman työskennellä alueella. Edettiin rivakasti. Viima ei hirveästi reagoinut kuin ehkä kartturiin. Välillä Viima vähän turhia alkoi haukuskella/ulvoa, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa. Kerran Viima irtosi vähän, mutta tuli takaisin.

Päästiin metsätielle, ja Viima hakeutui hieman alueen ulkopuolelle. Irtosi vähän alueen sisälläkin, mutta palasi sitten takaisin. Sitten kun olimme edenneet vajaat puolet matkasta, Viiman olemuksessa tuli selkeä muutos ja se irtosi syvemmälle. Lähdettiin perään, ja hetken päästä tuli huomattua, että Viima on todella kaukana. Sitten kuuluikin haukku.

Tajuton henkilö löytyi sitten pienestä syvänteestä makuultaan. Viima käyttäytyi fiksusti, ja odotti rauhassa palkkauksen jälkeen kauempana puuhun kytkettynä, kun hoidimme hätäensiavun. Sitten palasimme takaisin lähtöpaikkaan, ja ihan valoisaan aikaan ehdittiin. Kokonaisuudessaan reissuun taisi mennä reilu puoli tuntia.

Olipas mukava työskennellä Viiman kanssa tällä kerralla. Koira liikkui maltillisesti, oli kuulolla ja liikkui lähistöllä. Maastokin oli sellaista, että koiran näki hyvin ja oli hyvä, että  pääsin näkemään, kun koira sai hajun ja lähti työstämään sitä. Ilmaisukin oli hyvä (ja pitkä, oltiin varsin kaukana).

Tagit:
Aiheet: Hälytreenit | Kommentoi »

27.4.2012 Perjantaiagiliidot

Lisätty: 30.4.2012 17:33 | | Kommentoi »

Jatkettiin tämän päivän treeneissä hyppytekniikan sekä kohtikäännösten merkeissä.

Myryn treenit

1. Set point, slice variation, L->R

  • Hypyt vinottain siten, että keskimmäisen hypyn korkeutta vaihdellaan.
  • Suunta vasemmalta oikealle, välit 6 jalkaa, ekan ja vikan hypyn korkeus 20 cm
  • Keskimmäisen korkeudet 30-30-40-40-30 cm
  • Kahden ensimmäisen toiston aikana tuli huomattua, että välit ovat liian pitkät (tokaan väliin tuli kaksi askelta) ja lyhensin viiteen jalkaan. Lisäksi taisin jättää sen jälkeen Myryn liian lähelle, koska sitten se otti ylimääräisen askeleen ekaan väliin. Viimeisellä toistolla onnistui lopulta.

2. Set point, slice variation, R->L

  • Sama kuin edellä, mutta nyt toiseen suuntaan (oikealta vasemmalle).
  • Välit 5 jalkaa, hyppykorkeudet 30-40-45-50-30-30 cm.
  • Matalilla hypyillä Myry ravasi vikan välin (mikä kostautui tokavikassa toistossa riman tippumisella).
  • 50 cm oli nyt liikaa, koska koira ei pystynyt kokoamaan hypyn jälkeen itseään ja joutui ottamaan väliaskeleen.

3. Kaksi kohtikäännöstä

  • Kuuden esteen pätkä, kohtikäännökset toisen ja viidennen hypyn jälkeen.
  • DOL: 1-5 ja 1-6, samat myös DOR
  • Muistettavia asioita itselle: koiran lukitessa este kääntökäsi kääntää koiran kohti vahvistealuetta -> askel taakse -> askel kohti seuraavaa estettä
  • Meni ok, mutta DOR:ssa itselleni tuli muistihärö ennen putkea, että kumpi on kääntökäsi ja kumpi ei.

4. Kolme kohtikäännöstä

  • Kuuden esteen pätkä, kohtikäännökset toisen, kolmannen ja viidennen hypyn jälkeen.
  • DOL: 1-2, 1-5, 1-6 x2 ja DOR: 1-2 ja 1-2 suoraan.
  • Muistettavia asioita itselle: Kädenvaihto kolmannella esteellä!
  • Nyt muistin kyllä kädenvaihdon kolmannelle esteellä, mutta se toinen käsi jäi myös siihen vähän päälle eli jatkossa edelleen muistettava, että kun se toinen käsi nousee ylös, niin edellinen käsi laskee alas.
  • Edellisiin kertoihin edistystä oli myös putkea ennen tehtävä kohtikäännös, nyt en enää peruutellut ja askeleetkin tulivat ok.

Viiman treenit

1. Set point

  • Alkuhypyn ja hypyn väli 4 jalkaa, alkuhyppy 15 cm, hypyn korkeudet 30-35-40-45-30 cm.
  • Vastaanottona/lähetyksenä, palkkana lelu.
  • Matalammat paremmin, 40 ja etenkin 45 cm kohdalla haasteita, etenkin 45 cm:n kohdalla koira itsekin arpoo lähtiessään ja kiskaisee hypyn päällään. Jatketaan siis noilla matalammilla vielä.

2. Straight-line equal-distance grid

  • Välit 6 jalkaa, hyppyjen korkeus 20 cm.
  • Toistot 4x, vastaanottona lelun kanssa.
  • Näissä oli hyvä tempo, ja koira teki välit hyvin. Ainoastaan ekalla välillä ponnistus ei osu ihan niin kuin pitäisi, mutta muissa väleissä takapää ponnistaa samalta tasolta yhtäaikaa.

3. Kohtikäännökset

  • DOL 1-2, 1-5 ja 1-6; DOR 1-2
  • Ekalla toistolla Viimalla on hyvin vauhtia, mutta käännös tulee liian töksähtäen ja alusta luistaa koiran jalkojen alta :( Pahemmilta vältyttiin, vaikka vauhti sitten vähän hiipuikin.
  • Toisella toistolla kolmannen esteen jälkeen Viima olettaa, että palkka olisi tullut sinne eteen. Ollaan tehty tähän vaiheeseen aika paljon, joten hyvin siis muista…
  • Toiseen suuntaan oli haasteellista saada koira kääntymään ja tulemaan kohti toisen hypyn jälkeen.

Treenin päätteeksi käytiin sitten metsässä rämpimässä. Mentiin vähän uusilla reiteillä ihan vain  kartan ja suunnan perusteella (eli vähän suunnistusharjoitusta pimeässä itselleni).

Tagit: , ,
Aiheet: Agility | Kommentoi »

24.4.2012 Tiistain etsimiset

Lisätty: 27.4.2012 21:08 | | Kommentoi »

Tiistaina treenattiin Petikossa, missä oli samaan aikaan myös paljon muutakin koiraväkeä. Se ei kuitenkaan meidän treenejä haitannut.

Viimalle otin vähän joka välissä jonkin sortin hallittavuutta (= rauhallinen oleminen). Viima oli kyllä ihan jossain muualla, kovasti sitä kiinnosti muu maailma eikä se pystynyt keskittymään kovinkaan hyvin edes helppoihin käsikosketuksiin.

Myrylle oli treeni, jossa tarkoituksena oli saada sille erikoisia piiloja. Näistä ensimmäinen oli pressun alle pusikkoon makaamaan mennyt henkilö. Tätä Myry sai työstää tovin, tuli sitten rullan kanssa ja lähti toiseen suuntaan näytölle. Olin ehtinyt jo päästää itse liinasta irti, joten kun mulla kesti (menin toista reittiä), niin Myry ehti jo vähän tulla vastaan rullan kanssa.

Toista piiloa Myry sai taas työstää tarkasti. Piilo oli kosteikon toisella puolella, ja sieltä Myry oli yrittänyt tulla lätäkön yli, mutta oli todennut, ettei se kannata. Tällöin oli rulla tippunut, ja Myry oli mennyt uudestaan maalihenkilön luokse hakemaan rullaa. Itse katselin operaatiota vähän kauempaa, ja kuvittelin koiran syövän siellä metsän antimia, mutta ei se sitä ollutkaan tehnyt vaan oli pähkäillyt, miten pääsisi luokseni.

Kolmas piilo oli siinä lähellä kaatuneen/katkenneen puunrungon päällä makaava henkilö. Tästä hajut levisivät sen verran mielenkiintoisesti, että Myry joutui kunnolla paikantamaan hajua. Myry kävi kokeilemassa myös, josko mukanaliikkuvan ilmaisu tuottaisi tulosta, mutta ei siitä mitään seurannut. Sitten Myry kaahotti siinä ympäriinsä, nappasi myös rullankin suuhun, mutta ei lähtenyt tuomaan sitä minulle ennen kuin oli paikantanut oikeasti, missä maalihenkilö oli.

Viimalle otin ennen omaa vuoroa sitten kunnolla paikallamakuuta. Ei ongelmia. Itse treeni oli suunniteltu siten, että ensin olisi pressupiilo, sitten semmoinen perushelppo ja viimeisenä sitten samainen puunrunkopiilo. Pressupiilo löydettiin heti ja ilmaistiin myös hyvin. Samoin keskimmäinen napattiin matkan varrelta. Maalihenkilö seisoi puunrungon takana, ja Viima alkoi haukkua puun toiselta puolelta. Puunrunkopiiloa Viimakin sai työstää. Itse asiassa Viima kävi ihan siinä lähellä nostamassa koipea, mutta jatkoi sitten väärään suuntaan ja sitten kävi vielä tarkistamassa Myryn kosteikkopiilon. Lenkin tehtyään Viima sitten meni aika suoraviivaisesti kohti puunrunkoa, paikallisti henkilön ja alkoi haukkua.

Tällä kerralla oli hyvää, että Myry sai vähän pähkäillä. Pitää nyt taas vahvistaa myös niitä helppojakin suorituksia, ja muistaa aina välillä ottaa noita peitettyjä maalihenkilöitä. Viima taas oli aika perus. Metsässä syttyi toimimaan, ilmaisut ok. Jotain erikoista pitäisi Viimallekin nyt keksiä.

Tagit:
Aiheet: Etsintätreenailu | Kommentoi »

22.4.2012 Lisää treeniä

Lisätty: 27.4.2012 20:58 | | Kommentoi »

Agitreenien loppuverkan jälkeen jatkoimme suoraan etsintätreeneihin, tai paremmin sanottuna ihan perusilmaisu/hallittavuustreeneihin.

Viiman kanssa jatkettiin hallittavuudella eli ennen muita otettiin sillä vähän luoksepäästävyyttä. Meni ihan ongelmitta (= hiljaa), tosin koira oli vähän poissaolevalla tuulella (jalkakäytävän reunan hajut kiinnostivat enemmän).

Myrylle oli tarkoitus saada vähän erilaisia piiloja. Alueelle oli tehty valmis piilo risuista, sopivasti vähän maantasoa alapuolella rinteessä. Lähetys siihen suuntaan, mutta Myry sai tehdä tovin työtä ennen kuin paikallisti, mistä se haju oikeasti tulee. Melkein jo ajattelin, että Myry lähtisi vanhojen hajujen perään tai sitten toiselle piilolle, mutta työsti kuitenkin tämän hyvin loppuun.

Toinen piilo oli sitten vähän kauempana kaatuneen puun luona. Maalihenkilö oli mennyt rungon alle oksien sekaan piiloon, mutta ei saanut hämättyä Myryä. Tässä tuli myös varsin hyvä irtoaminen.

Viimalle oli myös pari piiloa, mutta ennen etsimistä otin alueelle mentäessä kalliolla pätkän seuraamista ja sitten myös pienen paikallamakuun. Ensimmäinen oli rinteen alapuolella (missä oli aiemmin näkynyt pyöräilijöitä), se meni ihan ok. Sieltä sitten jatkettiin kohti jättikiveä, jonka päälle maalihenkilö oli kavunnut sille puolelle, mistä me emme olisi tulossa. Aika lähelle saatiin mennä ennen kuin Viima sai hajun. Itse asiassa Viima meni ilmaisemaan kiven luokse, mutta selkä maalihenkilöön päin, ja haukkui vieressä olevalle pienemmälle kivelle. Siinä haukkuessaan Viima sattui liikahtamaan, jolloin huomasi maalihenkilön toisessa suunnassa. Koiran ilme oli näkemisen arvoinen ;)

Tagit:
Aiheet: Etsintätreenailu | Kommentoi »